Kuusi vinkkiä vaikuttaviin diaesityksiin


Sanotaan, että yksi kuva vastaa tuhatta sanaa. Usein muistamme parhaiten ne esitykset, joissa on tehokkaan sisällön lisäksi myös visuaalista vetoa. Hyvän diaesitysohjelmiston pitäisi tuoda tarvittavaa visuaalista vetovoimaa live-esitykseesi tai videokokoukseesi. Sen avulla voit luoda ainutlaatuisia tarinoita, jotka vangitsevat yleisösi mielenkiinnon riippumatta siitä, koostuuko yleisösi asiakkaista vai omista työtovereistasi.

Äskettäin tehdyn tutkimuksen mukaan 70 prosenttia työntekijöistä Yhdysvalloissa on sitä mieltä, että esiintymistaidot ovat tärkeitä heidän työmenestyksensä kannalta. Saman tutkimuksen mukaan työntekijöiden taidot eivät välttämättä kuitenkaan ole aivan riittävällä tasolla, sillä miltei puolet vastanneista (46 %) myöntää menettävänsä mielenkiintonsa ja ajautuvansa omiin ajatuksiinsa työkokouksissa ja työhön liittyviä esityksiä katsoessaan. Jotta osaat luoda vetoavan esityksen, sinun täytyy ensin ymmärtää, mitä kaikkea diaesitysohjelmistosi oikein tarjoaakaan. Nykyajan suunnittelutyökalut ja muotoilutoiminnot ovat vaikuttavampia kuin koskaan aiemmin. Alla on lueteltu kuusi tärkeää tekijää, jotka valitsemassasi diaesitysohjelmistossa tulisi ehdottomasti olla, jotta voit vangita yleisösi mielenkiinnon ja luoda ammattimaisia esityksiä.

Hyvin tuetut toiminnot

Tulevaisuus on rajaton ainakin kehittyneiden esitysohjelmistotoimintojen suhteen. Valitse ohjelmisto, jonka toiminnoilla voit kysyä kysymyksiä esitykseesi liittyen. Jos haluat esimerkiksi lisätä tiettyjä kuvia tai minkä tahansa animaation, näiden innovatiivisten toimintojen pitäisi tarjota useita toisiinsa liittyviä vaihtoehtoja, jotka näytetään avattavassa luettelossa.

Älykkäät hakutyökalut

Haluatko lisätä esitykseesi lisätietoja? Etsi hyviä työkaluja, jotka on suunniteltu tarjoamaan visuaalista lisäinspiraatiota nopeasti. Tällaisia ovat esimerkiksi mahdollisuus korostaa avainsanoja ja hyödyntää yhdellä napsautuksella hakupohjaisia sovelluksia, jotka hakevat tuloksia verkosta ja Wikipediasta – esityksesi pysyessä koko ajan auki. Nämä innovatiiviset toiminnot ovat hyödyllisiä ja säästävät paljon aikaa.

none

Herätä tietosi henkiin

Opi luomaan monipuolisia ja vakuuttavia tarinoita, jotka visualisoivat tietosi täydellisesti.

Lataa maksuton sähköinen kirja

Videokokoustoiminnot

Videokokoukset ovat kustannustehokkaita, mutta myös kaikin puolin tehokkaita ja aikaa säästäviä esitysratkaisuja. Varmista, että videokokoustoimintosi toimivat täydellisesti yhdessä yrityksesi käyttämän esitysohjelmiston kanssa.

Reaaliaikainen yhteismuokkaaminen

Haluatko jakaa esityksen, jotta tiimisi tai yleisö voi kommentoida tai esittää kysymyksiä? Tämä on mahdollista, kun lataat esityksesi tiedostonjakojärjestelmään. Etsi toimintoja, joilla voit jakaa projektin yleisesti käytetyllä yhteistyöratkaisulla, esimerkiksi SharePointilla, OneDrivella tai OneDrive for Businessilla. Tällä tavoin voit kutsua projektiisi muita ja antaa kutsumillesi käyttäjille erilaisia käyttöoikeuksia esitykseesi.

Mielenkiintoiset siirtymät

Koska työntekijöiden työajasta merkittävä osa kuluu kokouksissa ja esityksiä katsoessa (miltei kolmasosa), ei ole mikään ihme, että heidän mielenkiintonsa laantuu helposti. Mukaansatempaavat ja mielenkiintoiset diasiirtymät ovat tärkeitä minkä tahansa esityksen onnistumisen kannalta. Valitse ohjelmisto, jonka toiminnoilla voit luoda tyylikkäitä ja kiinnostavia siirtymiä, esimerkiksi tuoda objekteja esiin ja poistaa niitä näkyvistä animoidusti sekä häivyttäen. Muodonvaihtosiirtymä voi merkitä eroa mukaansatempaavan ja tavallisen esityksen välillä.

Visuaalinen yhdenmukaisuus

Vaikka uusimmat yritysten esitysohjelmistot sisältävät monia innovatiivisia muotoilu- ja suunnittelutoimintoja, joita emme aiemmin osanneet edes kuvitella, hyvän esityksen perusperiaatteet eivät ole silti muuttuneet miksikään.

  • Tekstin fonttikoon täytyy olla vähintään 25.
  • Käytä yhdenmukaisia fontteja ja niiden paksuuksia.
  • Älä tunge esitystä liian täyteen – vähemmän on enemmän. Yhdessä diassa voi olla enintään 10 riviä.
  • Käytä yhtenäistä taustaa, joka takaa miellyttävän värikontrastin ja tuo viestisi esiin mahdollisimman tehokkaasti.
  • Tee kuvista mahdollisimman suuria.

Jos haluat tutustua siihen, mitä kaikkea yritysten esitysohjelmisto voi tarjota, tutustu Microsoft PowerPointiin ja aloita ikimuistoisten sekä yleisösi mielenkiinnon vangitsevien esitysten luominen.

Aiheeseen liittyviä tuotteita

kannettava surface-laite, jolla näkyy word

Microsoft 365:n käytön aloittaminen

Tuttu Office ja yhteistyötä helpottavat työkalut, joilla työnteko on helpompaa sekä tehokkaampaa missä ja milloin vain.

Osta nyt